Kevättä rinnassa, nestettä jalassa ja verta silmäkulmassa.

Se oli vahinko t. Dreamer

Aiemmin kerroinkin, että Dreamer kaatui pahasti tarhassa ja loukkasi takajalkansa. Voit lukea aiemman kirjoituksen tästä. Niin kun Dreamer oli viikon ollut tarhassa ja jalkaa kylmäilty, totesin että kintereessä on edelleen nestettä eikä heppa kävele ihan puhtaasti, joten parempi pyytää eläinlääkäri kuvaamaan jalka. Viime viikon tiistaina eläinlääkäri tuli talliin kannettavan röntgenlaitteen kanssa, ja kinner kuvattiin. Turvotus oli hieman laskenut viime kerrasta, ei enää aristanut sitä selvästi, mutta käynnissä edelleen ontui lievästi ja kinnernivel oli täyttynyt. Onneksi röntgenistä ei löytynyt mitään luustomuutoksia tai muuta mainittavaa, paitsi Dreamerin vanha luutunut kinnerpatti. WUHUU! Olin jo nähnyt silmissäni murtumia/irtopaloja ja muuta mukavaa, joten helpotus oli suuri.

Seuraavaksi jalka ultrattiin, josta näkyi, että kinnernivel oli selvästi täyttynyt ja nivelnesteen seassa oli voimakaskaikuisempaaa nestettä joukossa, joka oli todennäköisesti verta. Toinen vaihtoehto oli, että siinä olisi ollut todella paha tulehdus, mutta koska Dreamer käytti jalkaa ja laittoi sille painoa, niin se ei ollut mahdollista. Myös yksi ligamentti oli turvonnut alaosasta, muttei selvää vauriota. Diagnoosiksi tuli kinnernivelen nyrjähdys ja nivelen sisäinen verenvuoto.

Hoito-ohjeeksi saatiin jälleen lepo, mutta saisi myös varovasti kävelyttää lyhyitä aikoja. Jalkaa tulisi kylmätä mahdollisimman paljon. Tätä hoitoa niin kauan, kunnes oireilu on selvästi helpottanut ja turvotus poissa. Eläinlääkäri myös suositteli syöttämään niveltä tukevia ravinteita, joita Dreamer itseasiassa jo entuudestaan on saanut (olen syöttänyt siitä lähtien kun siltä löytyi kinnerpatit), niin nyt nostettiin ravinteen määrä "boostaus" vaikutukseen. Eläinlääkäri ei uskaltanut luvata tarkempaa toipumisaikaa, heitti määräksi esimerkiksi 2-4 viikkoa, ennen kuin voi alkaa kokeilemaan liikuttamista. Mutta tosiaan turvotus pitäisi saada laskemaan kokonaan pois sitä ennen.

Hienosti ympyröitynä turvonnut kohta.

Eli nyt Dreamer joutuu vielä tarhaamaan yksin, jottei riehuisi Viggon kanssa liikaa. Ja pääsee suoraan omaan padokkatarhaan ihan omasta karsinan ulko-ovesta. Dreamerin aiemmista sairaslomista oppineena tiedän jo, ettei tämän herran pää kestä kovin hyvin pitkiä ratsastustaukoja. Sen sain jälleen kerran todeta eilen. Olin viikonloppuna käynyt ekan kerran vähän taluttamassa Dtä ulkona ja se käyttäytyi todella hienosti! Oli hyvin pirteä ja säpäkkä, muttei tehnyt mitään tuhmaa vaan kiltisti käveli vierellä. Kun talutin Viggon tarhan ohi, niin kaverin huomattuaan D lähti väkisin vetämään tarhan aitaa päin, hänhän menee tuonne Viggon seuraksi! Saimme kuitenkin sovittua, että jättää Vn rauhaan ja jatketaan kävelyä. Tallissa oli ihan adhd ja oli koko ajan pakko touhuta jotain, säpsyä jne.

VIGGO ON TUOLLA!!

Tahdon tuonne sen luokse!

Poseerausta, puunattu hevonen.

Kun hevonen jännittyy ja jää kyyläämään jotain, on otollinen hetki saada hienoja kuvia. Pitää vain toivoa, ettei heppa juuri sillä hetkellä päätä häipyä paikalta.

Lauantai-iltana lähemmäksi kello 9 illalla puhelimeni soi ja ruudussa näkyi, että tallilta soitetaan. MITÄ SE ON NYT TEHNYT?? Onko sillä nyt jalka poikki?? Olen jo ehtinyt ottaa lasin viiniä, miten pääsen tallille?? No selvisi, että Herra Unelma ei ollut tykännyt uudesta talliloimesta, jonka olin sille päivälle vaihtanut, ja se oli rikkonut sen karsinassaan. Tallityöntekijä tiedusteli varaloimea. HUH.

Maanantaina olin töissä, kun puhelin taas soi ja jälleen tallilta soitetaan. Vastasin kepeästi ja tällä kertaa sain tietää, että Dreamer on saanut haavan silmänsä alle ja että lähettää mulle kuvan, jotta voin päättää tarviiko kutsua eläinlääkäri paikalle. Tämä alkaa olla jo surkuhupaisaa. Olivat viereisessä tarhassa olevan hevosensa kanssa lyöneet "viisaat" päänsä yhteen, tuloksena toisella "musta silmä" ja toisella otsa auki. Lähetin eläinlääkärille kuvan silmästä, totesi että varmaan paranee pelkästään silmähuuhteen avulla. Ei kun sellaista hankkimaan (itseasiassa käskin veljen hakea).

Töistä suoraan tallille, ja olihan se silmä aika ilkeän näköinen. Pään koskeminen ei ole yleisesti Dreamerin mielestä mitenkään välttämätöntä, joten aran silmän koskeminen ei meinannut tulla kysymykseen. Sain kuitenkin hoidettua sen. Tämän jälkeen menin hetkeksi taluttelemaan sitä. heti tallista astuttuamme ulos huomasin, että tänään onkin räjähtävä pommi narun päässä. Ja ei kun maneesiin. Maneesissa D oli ihan pörheä, jännittynyt, se vain "tanssahteli" ja pomppi passage ravia puhisten ja puhkuen. Välillä se myös alkoi "pelkäämään" mua, eikä antanut koskea siihen, vaan perääntyi kauemmaksi puhisten. Tämä käytös sai muiden hevoset hermostumaan, joten katsoin parhaimmaksi viedä "3v orini" takaisin talliin.

Mites muiden hevoset käyttäytyvät sairaslomalla??

Näin Välek-Vibulane tuli taloon

Tässä ensikosketus Viggoon. Ilmeestäni voi aika hyvin nähdä, että tämän minä haluan.

Välek-Vibulane on virolainen animaatioelokuva, joka kertoo luolamies Välek-Vibulanesta, joka elokuvan alussa tappaa mammutin. Tämän enempää en elokuvaan perehtynyt. Mutta tästä johtuen kutsumme Viggoa aina välillä Välek "mammutintappaja" Vibulaneksi.

Vuorossa aihepostaus, eli tarina siitä miten meille tuli tämä pieni voipulla. Meillä oli ennen Viggoa puoliveritamma Bajadeeri, joka tuli perhehevoseksemme kun olin vähän vajaa 13 vuotta. Syyskuussa vuonna 2015 saatiin melko sattumalta/tuurilla selville, että sillä on todella paha munuaisten vajaatoiminta. Kaikista hoidoista ja yrityksistä huolimatta tamma päätyi joulukuussa vihreille niityille. Tämä oli todella kova paikka koko perheelle, eikä varmaan kellään ollut ajatuksena enää toista hevosta ottaa, ainakaan pitkään aikaan.

Tästä meni noin vuosi, olimme vaihtaneet Dreamerin kanssa uuteen ihanaan talliin ja elämä alkoi taas hymyillä. En nyt sitten tarkalleen muista mitä siinä kävi, mutta vähän alettiin sillä silmällä katsomaan myytävien hevosten ilmoituksia. Äiti ei ollut päässyt vuoteen ratsastamaan Bajadeerin poismenon takia, ja vähän kaipasi taas hevosen selkään. Herra Dreamer ei oikein ole sopiva ratsu siihen. Tapanani on muutenkin säännöllisesti ikkunashoppailla myytäviä heppoja. Yksi kivan oloinen hevonen löytyi Suomesta ja mentiin sitä kokeilemaan, mutta tunsin heti selässä, ettei se ollut meille sopiva. Tarkoituksena oli siis etsiä äidille ja minulle yhteinen hevonen. Bajadeeri oli aina ollut liian iso äidille, ja oli aina ollut haaveena joskus saada joko iso poni tai pieni hevonen. Ensimmäisen kokeilun jälkeen mietittiin äidin kanssa et millainenkohan heppa olisi meille paras. Pitäisi olla sellainen että äiti voisi sillä hyvin mielin harrastella ja taas itse kaipailin ratsua, jolla voisin maastoilla, hypätä ja tehdä kaikkea sitä, mitä en niin Dreamerin kanssa tykkää tehdä. Ja sitten mulla välähti: EESTINHEVONEN! Olin aina tykännyt eestinhevosten ulkonäöstä ja luonteesta, ja semmoinen tuntui voivan olevan juuri sellainen mitä etsittiin. Äiti taisi kirjoittaa googleen "myytävä eestinhevonen" ja seuraavaksi sainkin facebookissa häneltä linkin, jossa oli aivan ihanan näköinen voikko ruuna. Taisin todeta että "joo otetaan tuo, pyydänkö lähettämään postissa". Laitoin viestiä myyjälle ja seuraavaksi sovimmekin jo matkan Pärnuun koeratsastamaan ponin.

Hevoset olivat pihatossa, ja paikalla oli pieni 3 karsinan talli jossa laitoimme Viggon kuntoon.

Paikka missä Viggo oli, ei ollut ulkonäöllisesti mikään hehkein. Hevoset elivät suuressa pihatossa ja paikalta löytyi myös pieni tallirakennus, jossa oli kolme karsinapaikkaa. Kun saavuimme paikalle, niin Viggo odotti jo karsinassa meitä, ihastuin siihen saman tien ja mielessäni mietin jo että tämä tulee kyllä meille. Varusteet päälle ja kohti kenttää. Kentällä oli myös samaan aikaan ihan pieniä lapsia ratsastustunnilla. Äiti ei päässyt ollenkaan reissulle mukaan, kun oli kipeä, mutta sanoi luottavansa minun arvioon. Varmaan hepan tultua Suomeen katui tätä hieman, heh. Tosiaan koeratsastus meni kyllä ihan ok, mutta jos äiti olisi siellä ollut kokeilemassa niin en usko, että poni olisi meille tullut. Sain nopeasti huomata, ettei Viggo ole todellakaan millään helppo b- tasolla, jos edes helppo c edes, ei varmaan sitäkään. Sen kasvattaja oli menehtynyt aiemmin ja poni oli siirtynyt tälle uudelle omistajalle, joka oli kasvattajan ystävä. Nyt kesällä Viggo oli sitten toiminut ratsastuskoulussa muutaman kuukauden ihan pienillä oppilailla, kiltin luonteensa takia.

Tulepas sieltä hobitinkolosta

Mutta sen kyllä huomasi, että sillä on pikkulapset ratsastaneet. Viggo selvästi oli tottunut näyttämään suunnan minne mentiin, ja se hienosti oikasi kaikki mutkat "suoriksi" (ei se hirveän suoraan mennyt), ei tykännyt ollenkaan mennä tuntumalla ja vähän hämääntyi selvästi, kun pyysin sitä oikeasti menemään niihin kulmiin. Sen askelten tahti vaihteli todella paljon, välillä hiipi ja välillä lähti painelemaan menemään. Volteilla ja ympyröillä se ei osannut taipua lainkaan ja niissä painoi joko ulos tai sisälle koko ajan. Mutta silti se piti saada. Se oli kiltti, ei välittänyt mistään mitä kentän ulkopuolella tapahtui, sillä oli ihan kunnon liikkeet pieneksi hevoseksi ja niissä oli todella hyvä istua. Se myös selvästi yritti parhaansa mukaan ymmärtää mitä koitin siltä pyytää ja oli positiivisella asenteella. Mietin itsekseni, että poni on kyllä raaempi mitä meidän piti hankkia, mutta olin myös varma, että kaikki sen "ongelmat" katoaisi varmasti nopeasti, kun sillä alettaisiin ratsastamaan kunnolla ja säännöllisesti. Niin kuin siinä kävikin, onneksi! Ja uskoin äitini kyllä pärjäävän sillä, sen verran kiltti se oli. Alottaisivat sitten tosi yksinkertaisista jutuista ja samalla itse sitä treenaisin niin meno helpottuisi kaikilla koko ajan.

En tiedä miten se näyttää tässä niin pikkuponilta, vaikka onkin kunnon mammutti

Kyllä hymyilyttää kun on mielessään päättänyt tämän ponin ostaa

Ratsastuksen jälkeen soiteltiin äidille ja kerroin miten meni. Päätettiin sitten tehdä Viggosta ostotarjous ja jatkoimme matkaa takaisin Tallinnaan. Tarjous meni läpi, ponin kaikki hommat kuntoon ja seuraavaksi näimme lokakuussa, kun poni kuljetettiin tallin pihaan. Tämänhän jälkeen Suomen sää päätti oikein loistaa ja tuli ihan hirveät sateet, tuli vettä ja räntää ja tuuli hirveästi. Ekat ratsastukset sain hoitaa yksin. Koska Viggo ei ollut ennen ollut maneesissa, niin katsoin parhaakseni mieluummin ratsastaa ulkona hirveässä ilmassa kentällä yksin, kuin mennä muiden sekaan maneesiin. Siinä tuli kyllä testattua hyvin, kuinka varma poni oikeasti on, ja varmahan se oli! Ei ihmetellyt oikeastaan mitään, vaan keskittyi omaan menoonsa. Monet tulivat ihmettelemään, että miten nuori poni voi olla noin kiltti ihan uudessa paikkaa. Maneesiinkin tottui lopulta välittömästi.

Alku oli kuitenkin itse ratsastuksen kannalta vähän haastavaa, sillä Viggo oli ihan kuin 4-vuotiaan tasolla. Se osasi käynnin, ravin ja laukan, siinä se melkeinpä oli. Jarru toimi n. 10 metrin viiveellä, suuhun ei saanut ottaa tuntumaa, jos jäi vähänkin vetämään, niin poni lähti lisäämään vauhtia oikein voimalla. Ja äidillä taas se oikasi lyhyet sivut minkä pystyi. Mutta kun rauhallisesti vain edettiin ja treenattiin, niin huomasi, että viikko viikolta meno parani. Ja nyt se on jo ihan huippukiva ratsastaa, vaikka näin vähän aikaa mennyt. Äitikin on todennut, että kyllä tuli ihana poni. Nyt saadaankin sitten kilpailla siitä, kumpi saa sillä ratsastaa.

Poni juuri saapuneena laivalta.

Ja "veljen" viereiseen karsinaan pääsi

Ja muutaman päivän päästä pojat pääsivät samaan tarhaan

Tyytyväiset kaverit.

Tämmöinen postaus. Tuntuu että varmaan puolet jäi kertomatta. Mutta ehkä tämä riittää tällä kertaa :)

Lihasta se vain on

Dreamer on siis ollut nyt viikon saikulla, joten treenit kohdistuneet meidän pieneen Voipullaan. Pulla on nyt ihan muutaman viikon sisällä kehittynyt ihan hirmuisesti ratsastaessa, ja mulla pyörii mielessä jo kilpailut. Viikko sitten lauantaina treenailin itsekseni koulua, ja silloin oli paras ratsastus siihen mennessä. V liikkui alusta asti tasaisella tuntumalla ja reippaasti edeten. Teimme pohkeenväistöjä, jotka sujuivat oikealle jo ihan pienistä painoavuista, vasemmalle piti hieman enemmän avittaa toista. Oikein tyytyväinen olin menoon. Seuraavana päivänä oli ohjasajoa, jossa poika sai kehuja myös Makelta. Ohjeeksi tuli jatkaa samaan malliin ja etenkin juuri pohkeenväistöjä treenata. Ensi kerralla niitä treenattaisiin myös ohjasajossa.

Aika mageesti kulki!

Ohjasajon jälkeen lähdettiin metsäkävelylle.

Me

Seuraavan kerran menin Viggolla torstaina, ja se olikin hyvä pudotus takaisin maanpinnalle. Meidän yhteistyö ei toiminut ollenkaan. V puri kuolaimeen ja vänkyröi päänsä kanssa, lähti kiskomaan sivuille yms. Tulin jopa alas selästä katsomaan onko kuolaimessa vikaa, mutta kaikki oli ok. Koko ratsastus meni päin seinää, menin aika lailla käyntiä koko ajan ja sitten annoin olla. Poni oli myös tallissa nyrpeä, ehkä sitä ärsytti, kun ne oli erotettu Dreamerin kanssa, ja joutui nyt tarhaamaan yksin. Vähemmästäkin laumasielun maailma romahtaa.

Vasemmalla näkyy kuinka iloinen poni oli torstaina. Ilme muuttui tosin, kun sai ruokaa.

Dreamer on aina iloinen

Lauantaina oli vuorossa Sarin koulutunti, jolla normaalisti menen Dreamerillä, mutta otin nyt Viggon tuuraamaan toista. Mielessäni pyöri torstain ratsastus, ja ahdisti etukäteen, että onko poni yhtä hankala myös nyt. En ollut Viggolla mennyt pitkään aikaan Sarin tunnilla, niin tietysti mielessäni olisin halunnut näyttää, että kuinka paljon ollaan tässä jo edetty. Maneesissa Sari ratsasti vielä edellistä hevosta, ja siinä tuumattiin että hän voisikin käydä nyt myös Viggon selässä, kun kerran oli ratsastuskamat valmiina päällä. Niinpä Sari meni aluksi vähän aikaa ihan vain perushommaa, niin sai vähän käsitystä siitä missä vaiheessa poni on, ja millainen se on ratsastaa. Opea nauratti se, kuinka tämä Voipulla ei tuntunut selästä yhtään niin pieneltä kuin olisi voinut kuvitella. Se on niiden lihasten ansiota, tuumaisi Viggo varmasti. Poni sai paljon kehuja, että on todella mukava ratsastaa, kevyt kädelle ja kivat liikkeetkin. Seuraavaksi vahdin vaihto, ja valmennus alkakoon. Vibu oli heti super hyvän tuntuinen ja meno oikein mallikasta! Pysyimme isolla pääty-ympyrällä, ja keskityimme siihen, että poni liikkuisi suoraan. Tähän lisänä ympyrän pienentämistä pieneksi voltiksi, joka auttaa paljon apujen toimimiseen. Lopuksi pienet laukkapätkät, jotka meni tosi hyvin. Viggo on nyt vaihtanut entisen ohjuslaukkaamisen paikallaan laukkaamiseen, eli ääripäästä toiseen. Se nostaa laukan liioitellusti ylöspäin, ja meinaa jäädä siihen sitten paikoilleen. Ei tämäkään ihan se, mitä ollaan haluttu, mutta mukavaa että laukkaan on tullut jarruakin.

Lauantaina tarhalla oli vastassa näin iloinen joukko. Näyttää siltä kuin Viggo olisi ottanut selfien.

Sarin tunnin jälkeen kävelyllä

Lihasta se on

Sunnuntai-iltana oli taas vuorossa Annin puomitunti yhdessä meidän tallikaverin kanssa. Vibu lähti todella hyvin liikkeelle. Alkuun teimme ympyrällä puomitreenejä, mm. että tultiin puomille ravissa, sen jälkeen nopea siirtyminen käyntiin, ja takaisin raviin ennen seuraavaa puomia. Tämän suoritimme oikein mallikkaaksi, ja olin todella tyytyväinen työskentelyyn. Seuraavaksi tehtäväksi tulikin heti jo haastavampi "puomirata", jota oli tarkoitus mennä yhtä aikaa toisen ratsastajan kanssa, kun siinä oli sen verta monta vaihetta. Tiesin jo mielessäni, että ei kyllä tule sujumaan ongelmitta tämä homma meiltä. Eikä sujunutkaan. Kun tultiin siihen kohtaan, että piti jatkaa laukassa, niin Viggon laukka oli vielä hidastunut eilisenkin jälkeen. Oli työn ja tuskan takana, että sain pallon liikkumaan eteenpäin, että sitä jotenkin pystyi kutsumaan laukaksi. Mutta se sitten onnistui lopulta ihan hyvin. Välissä käveltiin ja annettiin toiselle ratsukolle tilaisuus saada opelta neuvoja, sillä meidän laukkaamiset oli tarvinnut kaiken kannustuksen.

Tämän jälkeen sama tehtävä piti suorittaa uudestaan, ja musta tuntuu, että sekä poni, että ratsastaja oli tässä vaiheessa jo antaneet kaikkensa. Viggo kyllä nosti laukan, mutta pompahti aina vieläkin enemmän ylöspäin, eikä meinannut siitä jatkaa millään laukkaa. Kun koitin vähän enemmänkin pohkeella komentaa, niin Viggon ratkaisu siihen oli vaihtaa etupäällä aina ristilaukkaan, ja sitten pomppia ahdistuneena tämän jälkeen. Mitä enemmän yritin, niin sitä enemmän poni hermostui. Kun koitin saada ravia ensin kunnolla eteen, niin V vaan kiemurteli, painoi sivulle eikä ohjautunut mihinkään minne halusin, ja sitten alkoi mieluummin pomppimaan, kuin että olisi enää edes ravannut eteen. Ikuisuuden yritettyäni (siltä se ainakin tuntui), sanoin opelle, että en vain yksinkertaisesti saa poniin enää kontrollia. Ope hyppäsi selkään ja sitten sai poni kyytiä. Kyllä se Annille teki samoja temppuja, mutta Anni myös sai sen menemään eteen. Meni myös laukassa puomeja ja sitten homma lähti sujumaan. Kyllä se on helppoa, kun osaa. Ehkä kymmenen vuoden päästä itsekin handlaan paremmin tällaisen poninraakileen. Mutta silloin voi taas löytyä sitten jo joku toisenlainen heppa, jonka kanssa omat ongelmat. On tämä hauska laji. Mutta hyvä mieli jäi kuitenkin valmennuksesta, sillä vikaa tehtävää lukuun ottamatta meno oli melko mallikasta.

Poni hyvillä mielin lähdössä puomitunnille

Ja tunnin jälkeen. Olipa rankkaa.

Tiistaina tulee eläinlääkäri aamulla kuvaamaan Dreamerin jalan, niin saadaan selvää, mikä sen tuomio on. Toivottavasti ei mitään sen kummempaa, peukut pystyyn.


P.S ulkoasun vaihdoksen jälkeen kuviin tuli taas nuo ärsyttävät reunukset, en saa niitä pois vaikka kuinka yritän, apua?? Entä miten videot saa suuremmiksi postauksiin?

Varokaa heikkoa jäätä

Tai oikeastaan liukasta jäätä. Sunnuntaina olin ihan huippufiiliksellä Viggon ohjasajojen jälkeen. Päätin loppupäivän rentoutua kotona ja katsoa jonkun hyvän leffan. Kuitenkin illalla sain viestin tallilta, että Dreamer oli kaatunut tarhassa ja reagoi vasemman takajalalla. Oli ilmeisesti vähän hypähtänyt etujaloilla ilmaan, ja takapää olikin lähtenyt alta, kun seisoi jään päällä. Takajalka oli taipunut taaksepäin, eikä D ollut meinannut päästä ylös, vaan räpiköi hetken maassa. Ylös päästyään oli kolmijalkainen, mutta hetken päästä oli ottanut painoa jalalla. Meidän vuokraaja oli juuri tallilla menossa ratsastamaan sillä, niin ohjeistin tutkimaan jalan ja jos vaikutti ihan ok, voisi mennä katsomaan maneesiin miten se liikkui. Sitten tulikin soitto "No ei kyllä ole hyviä uutisia"...voi helvetti. Käynnissä ei ollut ontunut, mutta ravissa oli todella omituinen eikä ok, joten vuokraaja vei hepan takas talliin. Lähdinkin siitä sitten ajelemaan tallille päin. Tallilla jalka ei näyttänyt kovinkaan pahalta, se oli vähän turvonnut ja yhdestä kohtaa lämmin. Arkuutta on vähän vaikea arvioida Dreamerin kanssa, sillä kun testasin painella muitakin jalkoja, niin se reagoi jokaisen jalan kosketukseen yhtä radikaalisti. Hieman ehkä nyt liioitteleva hevonen. Menin kaverini kanssa maneesiin juoksuttamaan sitä, ravissa oli epäpuhdas, muttei mitenkään kolmijalkainen. Otimme pienen pätkän laukkaa, ja siinä ero olikin huomattava, otti töpöaskelia ja otti oikealla takajalalla painon kavion kärkeen. Siihen loppui juoksutus, laukasta on pieni video.

Seuraavana päivänä soitin aamulla tallille ja kysyin jalan tilannetta. Se oli turvonnut lisää, oli lämmin eikä millään antanut koskea jalkaan. Soitin eläinlääkärille, joka sanoi pääsevänsä iltapäivällä katsomaan potilasta. Lääkäri tutki jalan ja totesi heti kintereen olevan todella turvonnut ja lisäksi siinä oli ulkosyrjällä ihme patti tullut, joka ei nyt luvannut ihan hyvää. Jalka oli myös lämmin. Muuten kun jalkaa tutki, niin Dreamer jälleen hienosti koukisteli jalkaa karkuun kosketukselta, johon lääkäri sanoi, ettei jänteissä varmasti oli mitään, päätellen miten hyvin D sai käänneltyä sitä. Jotain hyvää siis. Dreamerin liikkumista katsottiin käynnissä, ja nyt se ontui myös siinä, mitä ei edellisenä päivänä vielä ollut tehnyt. Koska jalka oli niin turvonnut, ei ollut mitään järkeä ultrata sitä, sillä mahdollisia vammoja ei näkyisi nesteen takia. Dreamer määrättiin viikon täyslepoon, mutta tarhata saa. Mutta koska nämä meidän pojat tarhaavat yhdessä ja tykkäävät paljon leikkiä, niin pitää nyt tämän viikon tarhata yksin, voi raukkoja. Ja kipulääkkeet sai myös viikoksi. Ja jos viikon päästä jalka on yhtään turvonnut/lämmin/ontuu vähääkään, niin sitten jalka ultrataan ja todennäköisesti otetaan röntgenkuvat, sillä on mahdollista, että kintereessä on irtopala tai jotain muuta mennyt paskaksi. Mutta hyvällä tuurilla kinner on vain revähtänyt ja paranee tämän viikon levon aikana...Joten peukut pystyyn..

Katsotaan mitä Dreamerin pääkoppa sanoo viikon levosta. Eilen se oli ihan ymmällään, kun oli joutunut seisomaan koko päivän tallissa. Jos jostain kuului jokin ääni, niin Dreamer alkoi hirnua täyttä kurkkua, että jee nyt joku tulee viemään hänet ulos. Vähän kävi se sääliksi, joten tein sille ison ämpärin "herkkumössöä". Sinne se jäi vähän tyytyväisempänä talliin, huomenna taas uudestaan katsomaan sitä.

Dreamer ei ollut samaa mieltä kintereen kylmäyksen tarpeellisuudesta

Koirani Stella oli vahtimassa hoitoa

Ihan typerää hommaa tämä vesarissa oleminen

Kouluestehevonen

Nyt ei ole tapahtunu viime postauksen jälkeen mitään ihmeellistä. Joten vuorossa on pieni kuvapostaus Dreameristä. Monelle tulee yllätyksenä se, että Dreamer osaa hypätä, ja vielä hyvin kaiken lisäksi! Mutta tämä johtunee siitä, kun itse olen kouluratsastaja, niin tietty ihmiset ajattelee että kouluratsu alla. Dreamerin entinen omistaja oli esteratsastaja ja Dreamerillä enemmin hypättiin, kuin treenattiin koulua. Sillä kyllä mentiin Virossa myös 5- ja 6-vuotiaiden nuorten hevosten Viron mestaruuskisoissa, joissa kummassakin se tuli 2. sijalle! Suomessa Dreamerin "suurin" saavutus on ollut ratsastuksenopettajien koulumestaruus hopea vuonna 2014, johon lainasin valmentajallemme dreamerin ratsuksi.

Koska itselläni on jäänyt esteiden hyppäämiset vähemmälle, niin muutama vuosi sitten päätin ottaa Dreamerille ensimmäisen vuokraajan, jonka kanssa D pääsi hyppäämään kerran viikossa. Ja siitä lähtien sillä on ollut vuokraajana estepainotteiset ratsastajat, jotta hevonen on saanut säännöllisesti hypätä. Hyppääminen on ehdottomasti Dreamerin lempipuuhaa ja siinä se on todella taitava ja varma ratsu. Vuokraajat ovat tainneet mennä sillä 120 ratoja, edellinen vuokraaja hyppäsi vikalla vuokrauskerralla radan lopuksi yhden jopa 140 esteen, eikä ollut tehnyt tiukkaa. Mutta pääasiassa sillä mennään matalempia. Kesällä olisi nyt tarkoitus että itsekin taas alottaisin miniesteiden hyppäämisen, ihan vain omaksi ilokseni.

Huomasin tässä ettei meistä ole viime aikoina otettu kouluratsastuskuvia. Eli täytyy laittaa se tehtävälistalle, sillä meno on muuttunut kyllä edellisten kunnon kuvien otosta. Toivon myös, että pääsisimme tänä vuonna käymään myös jonkin verran kisoissa, ehkä jopa syksyllä kokeilemaan vaativan b:n rataa nyt vihdoin. Mutta yleensä kun olen toivonut tuota, niin on tullut jotain ongelmia. Siispä en toivo pääseväni ratsastamaan vaativan b:n rataa, ehkä tavoitteeksi raviohjelma.

Sitten kuviin. Hyvää viikonloppua kaikille!

Epäselvä videosta napattu kuva Dreamerin koeratsastuksesta Virosta.

Vuosi 2012 Järvenpään kisoissa, kun olimme nuoria ja laihoja. Molemmat kasvattaneet tästä massa, Dreamerille hyvä, minulle ei niinkään..

Iloinen esteratsu Nina Fagerströmin valmennuksessa Kilossa vuonna 2013.

Sama valmennus. Hurja este.

Hienosti hypätty vaateripustimen yli.

Minä ja Dreamer kauden 2015 ekoissa kisoissa, ihan asiallinen voittoposeeraus!

Pakko tähän väliin laittaa samojen kisojen lastauskuva, Dreamer päätti ettei halua lähteä kotiin.

Pönötyskuva. Leikimme VakavastiOtettavaaKouluratsukkoa

Kolmas pönötyskuva. Kyllä huomaa että on ollut Hipposportissa töissä kun kaikki matchy-matchyt.

Päätetään postaus ihanan hempeään vaaleansiniseen asukokonaisuuteen.

Lupaan etsiä parempia ratsastuskuvia itsestäni. Tai yrittää saada jonkun ottamaan kuvia. Tässä oli nyt tämä vähän niukanlainen tekemällä tehty postaus, olkaa hyvät!