maanantai 30. tammikuuta 2017

Eteenpäin, kiitos!



Perjantaista sunnuntaihin treenasin Dreamerin kanssa koulua ja sitä että Herra D tottelisi ihan alusta lähtien mun apuja. Perjantaina menin taas heti töiden jälkeen tallille ja laitoin reippaasti ratsun kuntoon, jotta ehtisin ratsastaa ennen kuin kaikki muutkin tulisivat sinne yhtä aikaa. Laitoin pitkästä aikaa päälle kanget, jotta taas vähän alettais "totutella" niilläkin menemään, jos vaikka kisoihin ne joskus uskaltaisi laittaa. Tällä kertaa maneesissa oli vain yksi hevonen samaan aikaan ja sitäkin vain talutettiin, joten oli mukavammat lähtökohdat ratsastukselle. Kuitenkin ohjia kerätessäni D aloitti saman tien jumittamisen ja myös peruuttelun. Sain sen kyllä aika nopeasti aina jatkamaan eteen, mutta se silti tasaisin väliajoin alkoi uudestaan vänkäämään vastaan. Ei kyllä mennyt kauaa kun sain sen menemään ravissa reippaasti eteen, siihen loppuivatkin sitten jumittelut. Huomasin myös että ruunalla oli selvästi pientä pakkasenergiaa, joten päätin heti että nyt se on laitettava oikeasti töihin kun kerran energiaa oli hölmöilyihinkin. Tein aluksi muutamia väistöjä, joiden jälkeen avoja pitkällä sivulla. Kun avot sujuivat hyvin suorallauralla, niin aloin tekemään niin, että aina kulman jälkeen lähdettiin avoa pituushalkaisijan keskipistettä kohden, keskellä nopea suoristus ja siitä avoa toiseen suuntaan takaisin uralle. D teki heti hyvin tämän kuvion ja pystyin keskittymään hienosäätöihin, polkemiseen, rytmiin, etuosan keveyteen yms. Tätä kun olimme tehneet jonkin aikaa, niin Dreamer yllättäen kuumentui hieman yli ja tuli ihan yliherkäksi ja reaktiiviseksi kaikille avuille, niin ettei se meinannut enää keskittyä kunnolla itse tehtävään. Ajattelin että välikäynnit "nollaisivat" tilanteen, mutta niin ei käynyt, vaan ohjia kerätessäni D nosti pontevasti laukan ja polki paikallaan :D Ravailin siinä vähän pidemmällä ohjalla kevyttäravia niin tilanne tasaantui hieman ja siihen päätin lopettaa ratsastuksen, kun hevonen oli niin hyvin tehnyt töitä.


Väsyneenä perjantain ratsastuksen jälkeen

Seuraavana päivänä meillä oli taas Sarin tunti, ja Dreamer päätti aloittaa sen taas jumituksella ja peruuttamisella. Arvatkaa vain raivostuttiko, kun kuitenkin olin sen saanut hyvin läpiratsastettua edellisenä päivänä, niin olin ajatellut että se lähtisi nyt hyvin liikkeelle. Saimme Sarilta hyvät vinkit miten toimia tilanteessa. Täytyy siis vain yrittää keskittyä siihen, että nojaan kunnolla taaksepäin, pohkeet ovat edessä ja pidän tasaisen tuntuman niin vaikka nyrkit ihan kiinni yhdessä, etten ala siinä kohtaa kädellä taivuttelemaan heppaa mihinkään. Kun Dreamer lähtee hidastelemaan/peruuttamaan, se yleensä alkaa poikittamaan ja muutenkin kiemurtelemaan, ja varmaan siinä tilanteessa koitan korjata sitä jotenkin kädellä suoraksi, mikä ei siis toimi selvästikään. Eli tasainen käsi tarpeeksi ylhäällä tuntumalla hepan temppuillessa, ja siitä sitten käsky eteenpäin. Kun selvitimme jumitusongelman, D lähti taas liikkumaan huippuhyvin, jopa paremmin kuin viime lauantain tunnilla! Jotenkin hämärä kuva siitä mitä sitten teimme tunnilla, taisimme keskittyä ravissa siihen että D liikkui tasaisella tuntumalla eteen ja kääntyi hyvin minne pyysin. Laukassa samaa hommaa, lisänä kokosin laukkaa pienentämällä ympyrää, ja siitä sitten väistättäen isommalle ympyrälle ja reippaampaa laukkaa. Muutaman lyhyen videopätkän äiti kuvasi.







Sunnuntaina ratsastin taas itsenäisesti. Ja jälleen kerran D kenkkuili alussa, ärsyttävää! Keskityin Sarin antamiin ohjeisiin ja sainkin hepan nopeasti tottelemaan! Tein hieman "jumppaväistöjä" ravissa, eli pitkänsivun alussa 3 askelta väistöä uran sisäpuolelle, nopea suoristus, väistö takaisin uralle, suoristus, väistö sisäpuolelle - suoristus ja väistö takaisin. D liikkui letkeästi ja väistöt sujuivat kuin tanssi. Muutamat siirtymiset ja voltit ja sitten annoin pitkät ohjat. Testasin vielä lopuksi antaa pitkät ohjat, kerätä ne uudestaan, taas pitkät ohjat jne. Tämä sujui hyvin eikä mitään ongelmia enää. Tähän on hyvä lopettaa :)


Sunnuntain ratsastuksen jälkeen poseerausta. Meidän "Let's make America great again"-look



Viggolla meni perjantaina vuokraaja ja kuulema liikkui tosi hyvin! Lauantaina ratsastin sen äidin kanssa, oli vähän hankala, mutta vaikutti enemmänkin väsyneeltä, oli hankala saada eteen. Sai sitten kevyemmän ratsastuksen. Sunnuntaina oli taas ohjasajoa Maken kanssa ja se meni super hienosti! Make kehui että tosi hyvin meni tokaksi kerraksi ja tällä kertaa liikkui loppuun asti reippaasti. "Kotiläksyksi" saimme että pitää katsoa että poni liikkuu joka askellajissa reippaasti ja etenkin pitäisi laukata paljon ja reippaasti, niin poni saisi vähän enemmän kuntoa - mitä sillä ei siis tällä hetkellä ole ollenkaan. Make sanoi että kun pikku hiljaa kunto kohenee, niin kaikki muutkin asiat helpottuu, että monet Vibun "ongelmista" (epätasainen, alkaa painaa ohjalle, tahdin vaihtelut yms.) johtuu vain siitä että kunto ei riitä tekemään niitä kunnolla. Tosi tyytyväinen olin taas tuntiin, opin paljon!




Sunnuntain epämääräinen ohjasajokuva.
Kyllä väsytti ohjasajon jälkeen kun oikein hiki tuli treenissä.

Kyllä eestiläisen kelpaa, enkkufiltti ja back on track- verkkoloimi kuivatukseen

Vähän jo iloisemman näköinen poika, juuri pääsemässä ulos syömään.


Mites muilla, onko ratsastuksen alussa "jumittavia" hevosia?

maanantai 23. tammikuuta 2017

Hommiin siitä!




Perjantaina Dreamerin ratsasti meidän vanha valmentaja ja lauantaina mulla oli Sarin tunti. Dreamer lähti ekasta askeleesta lähtien reippaasti ja tyytyväisenä liikkeelle, oli oikein hyvällä fiiliksellä menossa. Tehtiin nopea alkuverkka, jonka jälkeen saatiin hetki kävellä ja sitten lopputunti olikin kovaa työtä ilman taukoja. Ravissa tehtiin aluksi pohkeenväistöjä, sitten siirryttiin avotaivutuksiin sekä muutamia lisäyksiä myös. Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme laukkaan, ja siinä myös avoja. Dreamer oli todell hyväntuntuinen ratsastaa, oli sopivan reipas niin oli helppo suorittaa annettuja tehtäviä. Dreamerin kanssa ratsastaessa tärkeintä on saada se liikkumaan itse eteenpäin, sen jälkeen sen kanssa voi tehdä melkeinpä mitä vain. Jossain vaiheessa tuntia se vähän alkoi niskuroimaan ravatessamme ympyrällä, eli toisinsanoen jumittamaan: siinä D alkaa hidastelemaan ja poikittamaan, tuntui mahdottomalta saada sitä lähtemään suoraan eteenpäin. Ongelma ratkesi myötäämällä ulko-ohjalla, asettamalla hieman liioitellusti sisälle ja käyttämällä sisäpohkeen kunnolla läpi. Tämän jälkeen herra meni lopputunnin kiltisti. Huomasin kyllä että kun aurinko sulatti maneesin katolla olevaa lunta, niin toisella pitkälläsivulla "satoi" sisään ja tämä aavistuksen ahdisti Dreameriä. Eihän se nyt ihme kun toinen on sisällä maneesissa ja silti tulee vettä niskaan, vähemmästäkin ärsyttää. Lopputunnista alkoi ratsastajalla tehdä jo vähän tiukkaa kunnon kanssa, ja kun vihdoin saatiin lopettaa niin huimasi jo päätä. En ollut nyt Dreamerillä ollut varmaan 4 viikkoon tunnilla, niin otti koville kunnon ratsastus. Mutta super hyvä fiilis jäi!

 



Tunnin jälkeen kaverini kiipesi D:n selkään ja minä kävin varustamassa Viggon, niin lähdimme vielä maastoon kävelemään metsään. Laitoin Viggolle kokeiluksi pelham-kuolaimet, sillä se on ollut hieman "ryöstävä" maastossa viime aikoina. Käveltyämme metsässä Dreamer alkoi vähän kyllästyi ja keksi että kaatuneen puun juurakko oli muka pelottava. Siinä piti vähän säätää, huomasi ettei se oikeasti sitä pelännyt, vaan kuhan piti jotain "ohjelmaa" keksiä. Lopussa menimme viimeisen mäen niin että D ravasi ja V laukkasi perässä. Meidän kyllä piti ravata mutta Viggo on sitä mieltä että maastossa mennään vain käyntiä tai laukkaa. Mutta pysyi nyt pitkästä aikaa rauhallisena laukassa, jes!



tiistai 17. tammikuuta 2017

Maken ohjasajo


Sunnuntaina  ratsastin Dreamerin kevyesti eikä siinä ollut mitään sen ihmeellisempää. Viggolla taas oli vuorossa ihan ensimmäinen ohjasajotunti! Tallillamme käy joka viikko Make Nyman pitämässä ohjasajotunteja, ja nyt pääsimme mekin ensi kertaa testaamaan miltä homma näyttää! Olin kuullut kaikilta paljon hyvää ohjasajosta, ja mietin että siitä voisi olla hyötyä Viggolle, joka on vielä niin "vihreä" kaikessa. Ohjasajo voisi auttaa sen tasapainoon, tasaisella ohjastuntumalla kulkemiseen, taipumiseen, suoruuteen ja vaikka mihin muuhun! Ja muutenkin kivaa vaihtelua niin hevoselle kuin mulle.

Make oli todella miellyttävä ja mukava opettaja, joka oli todella ammattilainen. Aluksi hän aloitti työskentelyn Vibun kanssa ja minä seurasin sivusta. Ekan kerran kun juoksutin V:tä maneesissa, niin se vei minua pitkin maneesia, niin että sain kahdella kädellä pitää liinanpäästä kiinni. Ei siis ihan tuttua hommaa ole ollut ponille. Tuon jälkeen olen treenaillut juoksutusta n. kerran viikossa ja nyt selvästi se sujuu jo paremmin. Mutta kun sunnuntaina Make aloitti ohjasajon, V lähti oikein mallikkaasti liikenteeseen. Huomasin, että Vibu tekee samaa hommaa ohjasajossa/juoksuttaessa, mitä myös ratsastaessa - jos tulee vähän haastavampi tehtävä, tai sitä pyydetään ravaamaan reippaammin, niin se mieluummin tarjoaisi laukan jotta pääsisi helpommalla. Make kuitenkin vaati sitä ravaamaan kunnolla ja kylläpä näytti ponin meno hienolta! Vielä kun saisi sen menemään yhtä hienosti ratsastaessa. Laukka sujui myös hyvin, se on ollut ratsastaessa haastavinta. Ensin V nosti vasempaan suuntaan, mikä on sille hankalampi, väärän laukan, mutta Make sai hyvin korjattua asian nopeasti, minkä jälkeen V nosti aina vasemman laukan. Oli myös mukava nähdä että poni kyllä pystyy laukkaamaan hieman kontrolloidummin, eikä niin "tukka putkella" mitä tykkää tehdä.

Make sanoi ettei Viggolla varmaan ole hirveästi tehty juoksuttamista tai ohjasajoa, mutta oppi ja ymmärsi kuitenkin asiat nopeasti. Tärkeää sen liikutuksessa olisi saada se liikkumaan kunnolla eteen ja pitää tasainen tuntuma. Lopuksi pääsin itsekin testaamaan ohjaamista, mikä oli hauskaa! Pikku Vibulane oli vain siinä vaiheessa jo niin väsynyt, että minun oli tosi hankala saada sitä liikkumaan kunnolla eteen, jolloin myös ohjastuntuman pitäminen ei onnistunut. Mutta kaiken kaikkeaan tosi kiva tunti ja kyllä aiomme nyt jatkossa joka toinen sunnuntai käydä ohjasajotunneilla! Suosittelen muillekin! :)

Tässä vielä parit videot jotka sain kuvattua. Parhaimmat pätkät eivät tallentuneet videolle, kun katsoin Vibun menoa niin haltioissani :D



maanantai 16. tammikuuta 2017

Viikonlopputreenejä

Perjantai



Perjantaina olin menossa ratsastamaan Dreamerin suoraan töiden jälkeen. Pyysin ystävääni Ninaa tulemaan samaan aikaan ratsastamaan kanssani Viggolla, ja kehuin että yleensä perjantaisin on todella rauhallista ratsastaa, melkein joka kerta olen saanut olla yksin maneesissa. Niinpä menimme maneesiin viiden aikoihin, jolloin paikalla taisi olla pari ratsukkoa meidän lisäksi. Hetken siellä oltuamme alkoi kuulua vihellystä ja maneesiin tuli lisää ratsastajia. Ja uusi vihellys..ja uusi vihellys.. kunnes maneesissa oli lopulta 9 ratsukkoa samaan aikaan. En ollut päässyt ratsastamaan Dreamerillä melkein kahteen viikkoon, mikä näkyi heti että D ei ollut halukas tekemään yhtikäs mitään kanssani. D jumitti, pysähteli ja peruuteli, mikä oli tosi "kivaa" täydessä maneesissa, varmasti muutkin ratsastajat arvosti meidän aiheuttamaa lisähämminkiä. Tässä kohtaa olisi ollut parasta päästä menemään löysemmin ohjin kokouraa reipasta ravia eteenpäin, mutta se ei oikein onnistunut tilanteesta johtuen. Lopulta kuitenkin onneksi pääsin ratsastamaan heppaa kunnolla eteen ja siihen loppuivatkin temppuilut ja D muuttui samantien oikein energiseksi ja hyväksi ratsastaa. Ravailin hetken kumpaankin suuntaan ja sitten päätin lopettaa kun heppa toimi ja olimme "voiton puolella". Parempi lopettaa siihen kun hevonen lähti kulkemaan hyvin.


Juuri kun pääsin kotipihan parkkiin, niin tallilta soitettiin että Dreamer oli jäänyt jumiin karsinaan piehtaroituaan. Se oli kuitenkin päässyt itse hirveällä räpiköinnillä ylös, mutta tallikaverit eivät olleet varma kävelikö se hieman oudosti. Joten eikun uudestaan tallille. Tallilla odotti iloinen heppa, kävin jalat läpi ja talutin vähän, mutta kaikki vaikutti normaalilta, huh! Seuraavana päivänä näkisi sitten paremmin miten liikkuu. Sitten vihdoin kotiin.

Lauantai



Uusi päivä uudet kujeet. Aamusta tallille ratsastamaan ensiksi D, ja tällä kertaa saimme olla ihan yksin koko maneesissa, jes! Hevonen oli heti ihan eri fiiliksellä liikkeellä kuin eilen, reippaana valmiina töihin! Huomasin kuitenkin että alkoi vasemmalle mentäessä pikkasen hidastelemaan, eikä halunnu taipua kunnolla. Tuli mieleen ettei kuitenkin vähän edellisen illan rytäkässä vähän venäyttänyt itseään tjt. Aloin tekemään ravissa nelikaarista kiermurauraa niin että jokaiseen kaarteeseen tein 15m voltit lisäksi, jotta saisin kunnolla taivuteltua ja venyteltyä heppaa. Aluksi näki selvän eron oikeassa ja vasemmassa suunnassa, vasemmalle sai tehdä paljon töitä jotta sai ravin ylläpidettyä, ja D alkoi poikittelemaan volteilla. Oikealle taas teki tasaiset voltit. Hetken aikaa kun olin tätä tehnyt, meno kuitenkin parani ja lopulta teki molemmat suunnat oikein mainiosti! Näiden jälkeen vähän reipasta laukkaa molempiin suuntiin ympyrällä ja sitten riitti! Jäi "hieman" parempi maku ratsastuksesta kuin eilen, heh.




Seuraava potilas! Aika vähän venyi Dreamerin kanssa ja olin jäljessä aikataulusta. Olin luvannut lähteä käyntimaastoon tallikaverimme kanssa, mutta tarkoituksenani oli sitä ennen ratsastaa Viggo kunnolla. Ehdin hieman ravailemaan ja harjoittelemaan voltteja, kun pitikin jo lähteä maastoon, mutta ei se mitään. Oli mukava maastosää, vaikkei nyt mitenkään aurinkoista ollutkaan. Lähdimme kävelemään kohti metsäreittiä, ja sinne päästessämme alkoi satamaan oikein tiheästi lunta! Oli todella ihanaa kävellä rauhassa hangessa, ja metsä näytti niin kauniilta lumisateessa. Jossain vaiheessa käännyimme ympäri, ja kummatkin hevoset oli sitä mieltä että kyllä pitäisi laukata. Kävelimme siis pitkän ylämäen, jonka aina normaalisti olemme laukanneet aika reipasta vauhtia ylös. Nauratti kun pieni eestiläinenkin niin "pörheänä" kaula kaarella oli lähdössä :D Loppukotimatkan hepat olivatkin sitten täpinöissään, joten menimme vielä hetkeksi kävelemään kentälle, niin että ne rauhoittui kävelemään rentoina.

Siihen tallireissuun menikin sitten 5 1/2 tuntia! Mutta olipa kivaa :)

Tervetuloa uuteen blogiin!

Hei!

Uusi blogi vanhan tilalle. Kirjoittelen ns. päiväkirjamuodossa meidän viikoista ja mun ajatuksista :)